"Ei meitä auteta, elämämme sotketaan"

Virallisesti Euroopan unionin kehitysyhteistyön tavoitteena on taloudellinen ja sosiaalinen kestävä kehitys, kehittyvien maiden integrointi maailmantalouteen ja kamppailu köyhyyttä vastaan. Unionin tarkoitus on myös tukea demokratiaa ja oikeusvaltioita, sekä kunnioittaa ihmisoikeuksia ja perustavanlaatuisia vapauksia kohdemaissa.

Latinalaisessa Amerikassa alkuperäiskansat ovat kärsineet väärinkäytöksistä ja ryöstelystä. Heitä on pidetty kyvyttöminä hoitamaan ja hallinnoimaan omia asioitaan ja varojaan. Mutta muun muassa ravitsemuksen, asumisen, luku- ja kirjoitustaidon, poliittisen osallistumisen ja oikeudellisen suojan määrittämien kehitysmittareiden mukaan he ovat köyhistä köyhimmät Latinalaisessa Amerikassa.

Köyhät kumoukselliset

Marginalisaatio ei ole kuitenkaan merkinnyt alkuperäiskansojen toimettomuutta. Alkuperäiskansat ovat vaatineet poliittisia ja yhteisöllisiä oikeuksia. Ne ovat osallistuneet aktiivisesti vallankumouksiin, sissisotiin, kansalaisliikkeisiin, presidenttien vallasta syöksemisiin ja muihin kapinoihin ja mellakoihin, joita on tapahtunut lukuisia Latinalaisessa Amerikassa viime vuosikymmeninä. Alkuperäiskansojen taistelut ovat horjuttaneet niin kansallisia kuin kansainvälisiäkin näyttämöitä.

Latinalaisen Amerikan valtioiden haasteena onkin, miten rakentaa poliittisia, sosiaalisia, taloudellisia, kulttuurisia ja juridisia rakenteita, demokratioita, joiden toimintaan myös alkuperäiskansat voivat osallistua ja vaikuttaa. Demokratian tulisi toimia monikulttuurisessa kontekstissa. Vaihtoehtona on konfliktien kärjistyminen.

Kehitysyhteistyön piirissä on kaksi kiisteltyä mallia, joiden avulla on etsitty ratkaisua tähän ongelmaan: alkuperäiskansojen mukauttaminen ja sulauttaminen olemassa oleviin rakenteisiin tai etnokehitys eli että vain alkuperäiskansat itse ovat kykeneväisiä ottamaan johdon omasta kohtalostaan. Euroopan unionin kehitysyhteistyö alkuperäiskansojen kanssa sijoittuu näiden mallien väliin.

EU:n kehityspolitiikkaa alkuperäiskansojen piirissä pyritään toteuttamaan niin hallinnon, ihmisoikeuksien, oikeusvaltion kuin demokratiankin alueilla. EU hyväksyi direktiivit alkuperäiskansojen tuesta vuonna 1998 ja on siitä lähtien pyrkinyt yhtäältä alkuperäiskansojen konsultointiin ja osallistamiseen niitä koskevissa EU:n ohjelmissa tai projekteissa, ja toisaalta alkuperäiskansojen asioiden integrointiin EU-politiikkaan.

Tavoitteena demokratia?

Millaisia tuloksia EU - maailman suurin kehitysavun antaja - on saanut aikaan alkuperäiskansojen piirissä? Kahden seuraavan esimerkin valossa vastaus on: riittämättömiä.

Sekä Lounais-Meksikon Chiapas että Väli-Amerikan Guatemala ovat valtioita, joilla on suuri alkuperäisväestö: 25 prosenttia Chiapasissa ja 45 Guatemalassa. Molemmissa on köyhiä paljon, ja vielä enemmän alkuperäiskansojen keskuudessa ja kummassakin on esiintynyt merkittäviä aseellisia ja poliittisia alkuperäisyhteisöjen liikkeitä - Chiapasissa zapatistiliike, Guatemalassa vallankumouksellinen kansanrintama.

EU-komissio on rahoittanut vuosina 2003-2008 Chiapasissa ja Guatemalassa kahta kehitysyhteistyöprojektia, joiden tavoitteena on ollut edistää alkuperäiskansojen osallistumista. Projektit eivät ole kuitenkaan ainoastaan tukeneet alkuperäiskansojen osallistumista, vaan ne ovat lisäksi lujittaneet yhteiskunnan autoritaarisia piirteitä ja pönkittäneet etuoikeutettujen asemaa. Tuki monikulttuuriselle demokratialle tai yhteisöllisten oikeuksien ja etnokehityksen mallin kehittämiselle on ollut olematonta.

Epäilemättä kyseessä on syvä ristiriita EU:n kehitysyhteistyön tavoitteiden ja käytännön toteutuksen välillä. Vaikka EU:n kehitysyhteistyö julistaa solidaarisuutta alkuperäiskansojen tavoitteita kohtaan, se on rajallista unionin Meksikoa ja Väli-Amerikkaa koskevien geopoliittisten ja taloudellisten intressien takia. Tästä syystä alkuperäiskansojen konsultointi, demokraattiset sopimusehdot ja ja korruptionvastaiset toimet jäävät suurelta osin toteuttamatta.

Talous kävelee yli

Alkuperäisyhteisöjen jäsenet ovatkin useasti tuoneet ilmi, että kun he ovat lähestyneet EU:n projekteista vastaavia delegaatioita raportoidakseen korruptiosta projektien yhteydessä, he ovat saaneet vastaukseksi: "no, ne ovat toimintatapoja, näin täällä tehdään asiat". Jos EU haluaisi ajaa johdonmukaisesti alkuperäiskansojen oikeuksia, se muuttaisi kohdemaiden taloudellisia ja kaupallisia oloja niin, että monikulttuurinen demokratia mahdollistuisi.

Tästä johtuen harjoitetulla kehityspolitiikalla ei ole vaikutusta sen enempää rakenteellisiin syihin, jotka ovat sulkeneet alkuperäiskansat järjestelmän ulkopuolelle, kuin siihenkään, että tunnustettaisiin alkuperäiskansojen poliittiset oikeudet. Alkuperäiskansojahan pitäisi tukea sellaisten kaupallisten sopimusten vastustamisessa, jotka vaarantavat niiden asuinalueiden ekosysteemit. Tämä merkitsisi kuitenkin kaupanteon hankaloittamista. Kaivosta ei ehkä voisi hyväksikäyttää, uutta ekoturistikohdetta perustaa, tai luonnonvarojen käyttöoikeutta antaa eurooppalaiselle yritykselle, niin kuin käynyt Chiapasissa ja Guatemalassa. Kuten Human Rights Watch ilmoitti raportissaan vuonna 2006: Euroopan unionille ihmisoikeudet ovat riippuvaisia kaupallisista sopimuksista.

Tämän vuoksi tässä jutussa käytettyjen tapausten kaltaiset projektit eivät tue konfliktien ratkaisua vaan lisäävät jännitteitä. Näin on käynyt esimerkiksi Chiapasissa, jossa eurooppalaiset projektit ovat kohdistuneet zapatistiliikkeen vaikutusalueille ja törmänneet yhteen väestön kanssa.

Dominga Vasquez, ensimmäinen intiaanipormestari Sololassa Guatemalassa hahmotteli seuraavasti:

- He vain ottavat valokuvia meistä sanoakseen lehdistössä, että saamme tukea. Mutta se ei pidä paikkansa. Meitä ei auteta. Meidän elämämme sotketaan. Menetämme aikaamme ja rahaamme. Meiltä pyydetään asioita, joita emme voi antaa. Meille annetaan rahaa, jotta muka voimistuisimme, mutta samalla sanellaan, miten raha pitää käyttää. Tällä hetkellä meitä pidetään uutena brändinä nimeltä "Alkuperäiskansat" mukaan lukien Rey Quichen historiat ja Maya-lippu. Mutta alkuperäiskansa ei tarkoita näitä asioita, vaan se tarkoittaa meidän todellisuuttamme, meidän historiaamme, ja meidän maailmankäsityksemme ja arvojemme toteuttamista. Että päätämme itse, mitä ja miten toteutamme.

Turhautuminen siihen, ettei ongelmia voi ratkaista institutionaalista tietä johtaa vastakkainasetteluun ja konfliktin laajenemiseen. Näin on käynyt alkuperäiskansojen kanssa jo yli 500 vuoden ajan.

 

Manuel Martinez Espinoza
Kirjoittaja on meksikolainen tutkija Salamancan yliopistossa Espanjassa. Hän viimeistelee väitöskirjaansa artikkelin teemasta.

 

Alkuperäiskansojen vaatimukset

* perustuvat kuuteen ulottuvuuteen, joista kukin perustuu yhteisöllisiin oikeuksiin:

1) taloudellinen: oikeus omaehtoiseen kehitykseen
2) poliittinen: itsehallinnolliset oikeudet
3) kulttuurinen: oikeus omaan kulttuuriin
4) juridinen: oikeus alkuperäiskansojen omaan oikeusjärjestelmään
5) alueellinen: oikeus territorioon
6) osallistuva: oikeus konsultoida ja osallistua kaikkeen alkuperäiskansoja koskevaan

 

Projektit Chiapasissa ja Guatemalassa
ovat muun muassa:

* Puuttuneet alkuperäiskansojen osallistumiseen vain paikallisella tasolla. Kansallista tasoa on kartettu.
* Kuluttaneet pääosan projektien resursseista hallintoon ja konsultointiin.
* Käyttäneet varoja omien intressiensä legitimointiin ja edistämiseen.
* Epäonnistuneet lahjonnan, painostuksen ja kiristämisen estämisessä.
* Kohdelleet paikallisia yhteisöjä ja organisaatioita epäkunnioittavasti.

 

Artikkeli on julkaistu aikaisemmin Ydin-lehdessä 21/09/2008

Bookmark and Share