Oikeudenmukaisuuden teologiaa Latinalaisessa Amerikassa

Kesäkuun neljäntenätoista päivänä törmäsin opettajaan; todella nöyrään naiseen.

Hän itki.Sanoin hänelle: ”Älä itke, ole vahva. Asiat järjestyvät.
Mennään kotiini ja keitän sinulle kupin kahvia".

Nainen kertoi juosseensa kirkolle, koska sotilaat ajoivat häntä takaa.
Hän oli koputtanut kirkon oveen ja itkenyt:”Päästä minut sisään, ole kiltti.
Avaa ovi, täällä tapahtuu kauheita asioita. Päästäthän minut edes eteiseen".
Mutta pappi oli kieltäytynyt.(- - -)

Katoliseen kirkkoon kuuluu ihmisiä, jotka tekevät vain sen, mikä on heidän
etunsa mukaista.
He sulkevat oven turvapaikkaa etsivältä opettajalta,
koska heidän ei kannata kritisoida hallitusta.
Mutta on myös toisenlaisia ihmisiä, jotka taistelevat eturintamassa
oikeudenmukaisuuden puolesta.
Todellinen pappi puolustaa ihmisiä ja rauhaa.
Moni onnittelee minua, mutta toiset eivät edes tervehdi minua enää.

Kun opettajat ottivat myöhemmin keskusaukion uudestaan haltuunsa
eräs toinen pappi ja hänen seurakuntalaisensa saapuivat ensimmäisinä auttamaan heitä.
Ihmisiä saapui myös muista kirkoista ja minäkin liityin auttajiin.
Aloitimme mielenosoitusleirin pystyttämisen uudestaan.”

Ote on Marinitan tarinasta teoksessa Teaching rebellion (PMPress 2008). Kirja kertoo epäoikeudenmukaisuudesta tarpeekseen saaneiden oaxacalaisten kokemuksista suuressa kansanliikkeessä, joka vaati korruptoituneen kuvernöörin eroa Oaxacassa, Etelä-Meksikossa vuonna 2006.

Katolinen kirkko on 1400-luvulta saakka ollut merkittävä kolonialismin tukipilari Latinalaisessa Amerikassa. Kirkon avulla valloittajamaat pyhittivät poliittiset päämääränsä, joille uhrattiin alkuperäiskansojen oikeus omaan uskontoon, kulttuuriin ja olemassaoloon. Katoliseen kirkkoon kuuluu kuitenkin myös ihmisiä, jotka kristillisestä vakaumuksesta haluavat muuttaa yhteiskuntaa. Marinitan, 77-vuotiaan isoisoäidin ja katolisen kirkon aktiivin kuvauksesta käy ilmi kirkon jakautunut rooli taistelussa yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden puolesta.


Latinalaisamerikkalainen kirkko muutoksen edessä


Katolisella kirkolla on yhä merkittävä poliittinen rooli Latinalaisessa Amerikassa. Kirkko ei ole kuitenkaan ollut aina konservatiivinen ja valtarakenteita tukeva vaikuttaja yhteiskunnallisissa liikkeissä. Tästä osoituksena ovat esimerkiksi meksikolaiset papit Miguel Hidalgo ja José María Morelos, jotka molemmat taistelivat Meksikon itsenäisyyden puolesta.

Katolisten teologien suhtautumisessa yhteiskunnan rakenteelliseen epäoikeudenmukaisuuteen Latinalaisessa Amerikassa tapahtui suuri muutos 1960-luvulla. Taustalla vaikuttivat edellisten vuosikymmenten kärjistämä epäusko kehitykseen, kasvavat luokka- ja tuloerot sekä köyhien elinolojen jatkuva huonontuminen. Epäinhimillinen kurjuus ja ihmisoikeusloukkaukset pakottivat kirkon ottamaan kantaa omaan rooliinsa epäoikeudenmukaisten yhteiskuntarakenteiden ylläpitäjänä.

Näissä olosuhteissa syntyi Latinalaisen Amerikan vapautuksen teologia, jonka keskeisimmäksi tavoitteeksi tuli köyhien elinolojen vallankumouksellinen parantaminen. Muutos oli suuri. Teologit eivät yrittäneet enää pelastaa syntisiä kadotukselta vaan epäinhimillisissä olosuhteissa eläviä köyhiä turhalta kuolemalta.


Mistä vapautuksen teologiassa on kyse?


1960-luvulla latinalaisamerikkalaiset piispat asettivat köyhien aseman parantamisen teologian keskeiseksi lähtökohdaksi. Teologiaa kutsuttiin vapautuksen teologiaksi, koska sen tavoitteena oli ensisijaisesti yhteiskunnallinen ja taloudellinen vapautuminen, joka antaisi köyhille mahdollisuuden ihmisarvoiseen elämään. Vallankumouksellista vapautuksen teologiassa oli se, että köyhät asetettiin kristillisen teologian keskiöön. Jumalan nähtiin ilmaisevan itsensä köyhien keskuudessa ja kokemuksissa.

Vapautuksen teologit onnistuivat yhdistämään kristillisen evankeliumin ja sosialismin uskottavalla tavalla latinalaisamerikkalaisessa todellisuudessa kylmän sodan ollessa kylmimmillään. Teologit havahtuivat siihen, että vaikka Latinalaisessa Amerikassa on runsaasti luonnonvaroja, siellä elää silti epätoivoi­sen köyhiä ihmisiä. Tässä yhteiskunnallisessa jännitteessä vapautuksen teologia syntyi vastaukseksi sosiaalisen todelli­suuden haasteisiin.

Pyrkimys parantaa köyhien asemaa johti automaattisesti taiste­luun yhteiskunnallisten rakenteiden muuttamiseksi. Vapautuksen teologit julistivat avoimesti, että moderni kapitalistinen maailmanjärjestys ei ole oikeudenmukainen ja siten se on Jumalan tahdon vastainen. Evankeliumin todesta ottaminen edellyttää muutosta kohti oikeudenmukaista yhteiskuntaa. Tämän muutoksen on lähdettävä ruohonjuuritasolta.

Kirkon on tultava myös tietoiseksi omasta syyllisyydestään epäoikeudenmukaisten yhteiskuntarakenteiden ylläpitoon. Kirkon on turha tekeytyä yhteiskunnallisesti näkymättömäksi ja vallastaan tietämättömäksi instituutioksi maanosassa, jossa köyhiä on miljoonia ja jossa ihmisoikeuksien polkeminen ei vuosisatojen taistelusta huolimatta ole päättynyt.

Kriittisen tietoisuuden kautta vapautuksen teologia pyrkii rakentamaan uutta teologiaa, joka mahdollistaa köyhien elinolojen paranemisen lisäksi myös kokonaan uuden teologisen sanoman: kristinuskossa oikeudenmukaisuutta ja rakkautta ei voi erottaa toisistaan. Tämän ymmärtäminen johtaa konkreettisiin tekoihin oikeudenmukaisemman yhteiskuntajärjestelmän luomiseksi.


Vapautuksen teologia ja muut yhteiskunnalliset vapautusliikkeet


Vapautuksen teologia ei syntynyt irrallisena saarekkeena Latina­laisen Amerikan yhteis­kunnalliseen todellisuuteen, vaan se niveltyi osaksi koko Latinalaista Amerikkaa ravistel­lutta vasemmistoaaltoa ja kansallisen itsenäisyyden merkityksen kyseenalaistamista. Uusi yhteiskunnallinen tietoisuus ja vapautuksen problematiikka uudistivat useita insti­tuutioita, ei ainoastaan katolisen kirkon teologiaa.

Vapautuksen teologian kanssa samassa aallossa syntyi muun muun muassa brasilialaisen Paulo Freiren vapautuksen pedagogiikka, joka koulutuksen puitteissa käsittelee samoja teemoja kuin vapautuksen teologia. Luku- ja kirjoitustaidon oppimisen lisäksi siinä on kyse myös oman tilanteen analysoimisesta ja siitä tietoiseksi tulemisesta. Vapautuksen tematiikkaa käsit­televät myös vapautuksen psykologia ja vapautuksen filo­sofia.

Pyrkimys vapautumiseen on nähtävissä lisäksi Etelä-Amerikan 1900-luvun kirjallisuudessa, jossa etsitään uutta ilmaisua latinalais­amerikkalaiselle itseymmärrykselle valloittajamaiden äidinkielen rajoissa. Vapautuksen teologiassa on kyse samankaltaisesta eurooppalaisen perinnön kyseen­alaistamisesta: kristinuskon puitteet pysyvät samana, mutta sen sisältö tulkitaan uudella, latinalai­s­amerikkalaisesta kontekstista nousevalla tavalla. Eurooppalaisilta perittyä kieltä ja uskon­toa ei voi enää muuttaa, mutta molempia voi käyttää välineinä oman identiteetin etsimiseen.


Vapautuksen teologian keskeisiä piireitä


Vapautuksen teologian keskeisiä piirteitä ovat muun muassa köyhien etusijalle asettaminen, kontekstuaalisuus, historiallisuus, yhteiskuntatieteiden käyttö teologian väli­neenä ja ideologiakritiikki. Lisäksi vapautuksen teologian ytimessä on käsitys rakkaudesta ja oikeudenmukaisuudesta kristinuskon olennaisena sisältönä.

Köyhien etusijalle asettaminen on vapautuksen teologian merkittävin lähtökohta. Köyhien etusija merkitsee sitä, että teologisia ongelmia tarkastellaan köyhien näkökulmasta ja ratkaisua köyhyyden ongelmaan etsitään tässä ja nyt -perspektiivistä käsin.

Köyhien ihmisoikeuksien puolesta taisteleva ja tuonpuoleista vähemmän painottava teologia on osoitus elämän pyhittämisestä. Vapau­tuksen teologien mukaan köyhät ovat ihmisiä, joissa Kristus on salatulla tavalla läsnä. Myös Jeesusta korostetaan vapautuksen teologiassa historiallisena ihmi­senä, joka teki poliittisesti merkittäviä tekoja. Ihmisen pyhyys kytkeytyy kiinteästi yhteis­kunnan rakenteisiin: köyhyys nähdään rakenteellisena ongelmana, mutta rakenteiden puris­tuksesta löytyvät Jumalan ilmoitus ja teologian ytimessä olevat köyhät ihmiset.

Vapautuksen teologian mukaan köyhyyden vääryys on ensisijaisesti siinä, että se tekee ihmisistä epäpersoonia ja se vie heidän oikeutensa subjektiuteen ja ihmisyyteen. Vapautuksen teologien huoli kohdistuu siten puhtaasti ihmiseen, joka ei saa elää kokonaisvaltaisesti hyvää elämää. Evankeliumi osoitetaan ensi­sijaisesti epäpersoonille, koska heiltä on evätty ihmisen perusoikeudet ja arvokkuus. Teologian päämääränä on tehdä näistä ihmisistä kokonaisia.

Käytännön ensisijaisuus tekee vapautuksen teologiasta kontekstuaalista teologiaa. Samalla sitä voi luonnehtia sorrettujen teologiaksi, marginaaliteologiaksi, poliittiseksi teologiaksi, vallankumouksen teologiaksi tai protestiteologiaksi. Termejä yhdistää teo­logian kiinnittyminen aikaan ja paikkaan sekä sitoutuminen muutokseen. Muutoksen ehdot löytyvät ainoastaan käytännöstä, joka vapautuksen teologiassa tarkoittaa köyhien ja yhteiskunnan marginaalissa elävien todellisuutta.

Käytännön ensisijaisuus merkitsee ennen kaikkea tämän maailman ensisijaisuutta. Käytännön korostusta havainnol­listaa pyrkimys ortopraksiaan (oikeaan tekemiseen) ortodoksian (oikean opin) sijaan. Kuten tuonpuoleista, ei myöskään ortodoksiaa hylätä, se ei yksin ole kuitenkaan riittävästi.

Vapautuksen teologia on myös historiallista teologiaa. Tämä merkitsee sitä, että kristittyjen on tultava tietoiseksi menneisyydestään sekä vallastaan muuttaa tulevaa. Vapautuksen teologian historial­lisuus merkitsee historiallisen subjektin aikalaistietoisuutta, omaan historiaansa heräämistä. Sekulaari historia on kuitenkin myös pyhää, sillä historiassa kohdataan Jumala. Vapautuksen teologit korostavatkin Jumalan läsnäoloa historiassa, ei historian ulkopuolella ’tuonpuoleisessa’.


Vapautuksen teologia ja yhteiskuntatieteet


Koska vapautuksen teologian lähtökohtana on yhteiskunnan marginaalissa elävien ihmisten elinolojen parantaminen, on tätä todellisuutta pystyttävä analysoimaan kriittisesti. Siksi teo­logiaa täydennetään yhteiskunta- ja sosiaalitieteillä. Yksi tärkeimmistä yhteiskuntatieteellisistä teorioista, jota vapautuksen teo­logit ovat soveltaneet, on tarjonnut riippuvuusteoreettinen koulukunta. Sen mukaan kolmannen maailman maat eivät ole taloudellisesti eivätkä poliittisesti itse­näisiä, vaikka ne muodollisesti sitä ovatkin. Köyhyyden syynä pidetään riippuvuutta rikkaista teollisuusmaista, joiden vaurauden ehtona ovat köyhinä pysyvät ja raaka-aineita tuottavat kehitysmaat. Vapautuksen teologian mukaan tästä riippuvuudesta ei pääse eroon kehittymällä vaan vapautumalla, mikä edellyttää perusteellista rakenne­muutosta kansainvälisessä talousjärjestelmässä.

Vapautuksen teologian yhteiskunnallinen tietoisuus johtaa väistämättä poliittiseen aktiivisuuteen, sillä vapautus riippumattomuutena on saavutettavissa vain poliittisesti. Vapautuksen teologia ei ole silti yksiselitteisen yhteis­kunnallista; koska köyhyys nähdään teologisena ongelmana, ovat yhteiskunnalliset muutokset myös teologisia pää­määriä. Siksi poliittinen toiminta ei ole vain taistelua maanpäällisestä hyvinvoinnista vaan myös Jumalan tahdon toteuttamista. Vapautuksen teologia on politiikkaa utopiasta, pai­kasta jota ei ole, mutta joka on rakennettavissa. Zapatistien tavoin vapautuksen teologit eivät halua vain muuttaa maailmaa, vaan rakentaa kokonaan toisenlaisen todellisuuden.

Vapautuksen teologia hyödyntää marxilaista yhteiskunta-analyysia, koska marxilaisuus tarjoaa konkreettisia vastauksia ja näkökulmia siihen, miksi on olemassa alikehitystä ja miten alikehityksen kierteestä voi päästä eroon. Vapautuksen teo­logia ei kuitenkaan katso sitoutuvansa todellisuutta absolutisoiviin ideologioihin, vaan käyttää niiden näkemyksiä apuvälineinä köyhyyden sosioekonomisessa analysoin­nissa ja globaalissa vapautuksen prosessissa.


Kokoontuminen perusyhteisöissä


Perusyhteisöt (comunidades eclesiales de base) ovat vapautuksen teologian keskeinen kokoontumisen ja järjestäytymisen muoto. Perusyhteisöissä ei kokoonnuta tietyn aatteen tai ammattikunnan takia. Osallis­tujia yhdistää usein kaksi asiaa: köyhyys ja kristinusko. Yhdysvaltalainen teologi Phillip Berryman on luonnehtinut perusyhteisöjä "maallikkojohtoisiksi ja kristillisen uskon motivoimiksi pieniksi yhteisöiksi, jotka pitävät itseään osana kirkkoa ja jotka ovat sitoutuneita työskentelemään yhdessä parantaakseen yhteisöjään ja rakentaakseen oikeudenmukaisempaa yhteiskuntaa".

Järjestäytymisellä ei ole tiukkoja teologisesti perusteltuja poliitti­sia päämääriä, koska tarkoituksena on vahvistaa ihmisten poliittista ja tradition sisäistä itsemääräämisoikeutta. Tähän pyritään yhteisön jäsenten yhteiskunnallista tietoi­suutta kasvattamalla. Köyhien järjestäytymisen poliittiset päämäärät jäävät siten tietoisen avoimiksi teologisiksi kysymyksiksi.

Perusyhteisöissä uskonnollisuus ja yhteiskunnallinen tiedostaminen yhdistyvät. Niissä köyhien kokemusten kunnioittaminen konkretisoituuu, kun erityisesti maallikot jakavat näkemyksiään sekä yhteiskunnasta että uskonnosta. Köyhien uskonnollisuuden kunnioittaminen merkitsee latinalaisamerikkalaisessa kontekstissa usein kansanuskon kunnioittamista, joka johtaa katolisen kirkon auktoriteetti­hierarkian murtumiseen.


Vallankumouksellisuuden seuraukset


Vapautuksen teologit tulkitsevat kristinuskoa yhteiskunnallisen eriarvoisuuden aiheuttamien haasteiden kautta. Vallankumouksellisuutensa vuoksi vapautuksen teologia on törmäyskurssilla katolisen kirkon johdon kanssa. Vaikealle suhteelle on monta syytä, mutta keskeisiä ongelmia Vatikaanille ovat vapautuksen teologien epädogmaattisuus, avoin hierarkiakriittisyys sekä opin "tämänpuoleisuus". Vapautuksen teologiassa Jeesus nähdäänkin ensisijaisesti köyhänä vapaustaistelijana. Esimerkiksi San Salvadorissa vaikuttava teologi Jon Sobrino asetettiin vuonna 2007 opetuskieltoon, koska hänen näkemystään Jeesuksesta pidetään liian historiallisena ja siten katolisen kirkon opetuksen vastaisena. Kaksikymmentä vuotta aiemmin brasilialainen Leonardo Boff koki saman kohtalon kyseenalaistettuaan kirkon hierarkian merkityksen.

Vapautuksen teologian yhteiskunnallista merkitystä 2000-luvulla on vaikea arvioida. Vaikka liike ei vaikuta enää yhtä voimakkaasti kuin aikaisempina vuosikymmeninä, vapautuksen teologian periaatteet elävät yhä sekä pappien että maallikkojen toiminnassa. Etelä-Meksikon osavaltioista Chiapas ja Oaxaca ovat selkeitä esimerkkejä vallankumouksellisten ajatusten elinvoimasta. Oikeudenmukaisuuden teologialla on yhä paljon annettavaa Meksikolle ja muulle Latinalaiselle Amerikalle.


Anu Koikkalainen

Toinenmeksiko.org sivustolla luettavissa myös artikkeli vapautuksen teologiasta Chiapasissa.

Kuva: http://chiapas.indymedia.org/display.php3?article_id=171207

Bookmark and Share