Zapatistinaisten taistelu tasa-arvosta

Kolonialismin myötä alkuperäisväestöjen kyläyhteisöt hajosivat ympäri Latinalaista Amerikkaa ja miesten oli lähdettävä palkkatöihin yhteisöjensä ulkopuolelle. Kotikyliin jääneet naiset eivät oppineet espanjaa ja marginalisoituivat muusta yhteiskunnasta. Juuri heidän ansiostaan alkuperäisväestöjen kielet ja kulttuurit ovat edes osaksi säilyneet. Naiset ovat kuitenkin alisteisessa asemassa myös alkuperäiskansojen oikeuksien ja yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden puolesta kamppailevissa kansanliikkeissä. Esimerkiksi Meksikon zapatistiliikkeeseen kuuluvat naiset ovat nousseet myös omia epäoikeudenmukaisia ja alistavia yhteisöjään vastaan todellisen tasa-arvon saavuttamiseksi.


Ongelmana väkivalta ja marginalisoituminen

Naisiin kohdistuva väkivalta on laajalle levinnyt ongelma koko Meksikossa. Vuonna 2006 tehdyssä tutkimuksessa joka neljäs meksikolaisnainen kertoi kokeneensa fyysistä ja/tai seksuaalista väkivaltaa kumppaninsa taholta. Vaikka kotiväkivalta on erikseen määritelty rikokseksi lähes kaikissa Meksikon osavaltioissa, yli 80 prosenttia uhreista ei koskaan tee ilmoitusta viranomaisille. Syitä väkivaltaan löytyy niin asenneilmastosta kuin itsensäkieltämisen perinteestä, johon kuuluu tapa kärsiä hiljaa ja valittamatta. Etenkin alkuperäiskansoihin kuuluvien naisten asema on usein lohduton.

Ihmisoikeusloukkaukset kohdistuvat useimmiten köyhiin ja marginalisoituneihin väestöryhmiin, kuten alkuperäiskansojen edustajiin, maatyöläisiin, slummien asukkaisiin sekä naisiin ja lapsiin. Vuonna 2004 Meksikon 13-miljoonaista alkuperäisväestöä edusti ainoastaan 82 pätevää asianajajaa. Espanjaa taitamattomat voivat joutua käymään koko pidätys-, syyte- ja oikeusprosessin läpi ilman tulkkia. Tästä voimme jo saada kuvaa siitä, millainen on alkuperäiskansaan kuuluvan naisen asema yleensä Meksikossa. Tilastojen mukaan 34,5 % alkuperäiskansoihin kuuluvista naisista ovat luku- ja kirjoitustaidottomia. Suuri osa naisista ei osaa espanjaa. Naiset ovat siis marginalisoitu sukupuolensa, etnisen taustansa sekä kielensä takia. Etenkin maaseudun syrjäisissä kyläyhteisöissä naisten surkeaa asemaa pidetään yllä perinteiden nimissä. Naisilla ei ole mahdollisuutta valita omaa kumppaniaan, päättää kuinka monta lasta haluaa tai hankkia itselleen koulutusta. Myös naisiin kohdistuva väkivalta on yleistä ja siihen ei useinkaan puututa.

Vuonna 2007 Meksikossa astui voimaan laki naisten oikeudesta väkivallattomaan elämään, jonka myötä avattiin mm. ”kuuma linja”, johon väkivallan uhreiksi joutuneet naiset voivat soittaa. Edistysaskelista huolimatta lain täytäntöönpanossa on ollut ongelmia koko maan laajuisesti ja onkin aiheellista kysyä, miten laki tavoittaa jo valmiiksi kaikista marginalisoituneimman ja huono osaisimman väestön osan: alkuperäiskansoihin kuuluvat naiset.


Viidensadan vuoden perintö

Ymmärtääksemme naisten asemaa latinalaisessa kulttuurissa ja etenkin alkuperäiskansoihin kuuluvan naisen asemaa, täytyy vilkaista historiaan. Konkistadorien valloitusretkien jälkeen identiteetti on ollut suuri ongelma Latinalaisessa Amerikassa. Eurooppalaisten harjoittaman ryöstön, raiskauksen ja tappamisen jälkeen kokonaiset yhteiskunnat ja kulttuurit olivat lähes kadonneet. Naisille oli varattu eurooppalaisten valloitusprojektissa aivan erityinen osa: raiskaamalla ja kauppaamalla alkuperäiskansoihin kuuluvia naisia kirjaimellisesti synnytettiin uusi väestö valloitetuille alueille. Latinalaisen Amerikan suurin etninen ryhmä ovatkin mestitsit, eli eurooppalaisten ja intiaanien jälkeläiset. Alkuperäiskansoihin kuuluvien naisten asema oli siis ristiriitainen: toisaalta äiti, joka synnytti kokonaan uuden kansan, toisaalta häpeällisen raiskauksen uhri. Latinalaisen Amerikan macho-kulttuurissa naiset joutuvat edelleenkin kantamaan tätä kaksijakoista roolia.

Kolonialismi muutti naisen asemaa myös intiaaniyhteisöjen sisällä. Alueella asuneiden maya-intiaanien kulttuuriin kuului ajatus toisiaan täydentävästä työnjaosta naisten ja miesten välillä. Miehet tuottivat raakamateriaalit, joita naiset työstivät eteenpäin kulutustuotteiksi. Yhteisöissä oli selvästi erilaiset miesten ja naisten työt, mutta kumpikin työprosessi oli yhtä tärkeä ja arvostettu. Kolonialismin myötä mayojen maat jaettiin uusille omistajille, jotka perustivat niille muun muassa kahvi- ja sokeriplantaaseja. Perinteinen elämä intiaaniyhteisöissä kävi käytännössä mahdottomaksi ja miesten oli lähdettävä palkkatöihin yhteisöjen ulkopuolelle. Sadonkorjuun rytmin mukaisesti miehet matkustivat kuukausiksi pois kotoa olemattoman palkan perässä naisten jäädessä kotikylään huolehtimaan lapsista ja selviytymään parhaaksi katsomallaan tavalla. Kyläyhteisöt hajosivat, vanha työnjako murtui ja naisten asema laski. Kotikyliin jäävät naiset olivat suljettuina yhteisöihinsä, he eivät oppineet espanjaa ja marginalisoituivat yhä enemmän muusta yhteiskunnasta.

Valtakulttuurin paine ja pelko yhteisöjen hajoamisesta johti naisten sulkemiseen yhä tiiviimmin eristyksiin. Tästä seurasi ristiriitainen tilanne: naisten ansiosta alkuperäisväestön kielet ja kulttuuri ovat edes osaksi säilyneet, mutta samalla naiset ovat suljettu muusta yhteiskunnasta. Yhteisöjen sisäisen tapakulttuurin vaaliminen ei myöskään ole ongelmatonta: ajan kuluessa on käynyt yhä epäselvemmäksi, mitkä todella ovat perinteisiä tapoja ja mitkä ainoastaan mukaan hiipineitä käytäntöjä, joiden avulla voidaan ylläpitää alistavia rakenteita. Esimerkiksi naisten myyminen avioliittoon tai ihmisten karkottaminen uskonnon perusteella kyläyhteisöistä eivät tietenkään ole tapoja, joista tulisi pitää kiinni. Alkuperäisväestön kokema syrjintä, äärimmäinen köyhyys sekä kurjat elinolot ovat johtaneet myös alkoholin runsaaseen käyttöön, joka on laajalle levinnyt ongelma monissa yhteisöissä etenkin miesten keskuudessa. Turhautuminen, toivottomuus ja alkoholi ovat usein eskaloituneet naisiin kohdistuvaan väkivaltaan.

Taistellessa päivittäisestä toimeentulosta on vaikea ryhtyä kuvittelemaan, millaista elämä voisi olla huomenna. Tiedon ja koulutuksen puutteessa naiset ovat itsekin hyväksyneet asemansa: 2003 vuonna tehdyn tutkimuksen mukaan 75% alkuperäisväestöön kuuluvista naisista on sitä mieltä, että hyvän vaimon kuuluu totella miestään ja yksi kolmesta hyväksyi miehen väkivallan, jos vaimo ei täyttänyt velvollisuuksiaan. Oman kulttuurin ja perinteiden vaaliminen on jokaisen oikeus, mutta samalla täytyy pitää huolta, ettei perinteiden varjolla pidetä yllä alistavia ja syrjiviä käytäntöjä.



Naisten taistelu oikeuksistaan

Naisten osallistuminen aseelliseen toimintaa nostaa usein ristiriitaisia tunteita. Mitä epätoivoisimmissa olosuhteissa ihmiset joutuvat elämään sitä epätoivoisimpiin tekoihin he ovat valmiita, niin miehet kuin naisetkin. Latinalaisen Amerikan vasemmistolaisissa kumousliikkeissä on taistelijoista huomattava osuus ollut naisia: sekä Nicaraguan FSLN:n (Frente Sandinista de Liberación Nacional) että El Salvadorin FMLN:n (Frente Farabundo Martí para la Liberación Nacional) taistelijoista jopa 30% oli naisia. Myös Meksikon zapatistiliikkeessä naisilla on ollut merkittävä asema. Monet keskeisistä komentajista ovat olleet naisia: Ana Maria oli EZLN:n ensimmäisiä sotilasjohtajia ja vastasi vuoden 1994 San Cristobálin haltuunotosta. Edesmennyt Commandanta Ramona nousi Meksikon ja koko maailman tietoisuuteen johtaessaan zapatistidelegaation vuonna 1996 Meksiko Cityn rauhanneuvotteluihin. Zapatistiliike on kuitenkin onnistunut jossain, missä aiemmat kapinallisliikkeet eivät: parantamaan naisten asemaa myös siviilielämässä.

Sekä Nicaraguassa että El Salvadorissa naisten asema sissiliikkeiden sisällä oli yleensä kaksijakoinen: naiset saattoivat toteuttaa perinteisiä rooleja tehden ruokaa, hoivaten haavoittuneita tms. Ottaessaan osaa aseelliseen taisteluun naisten tuli taistella ”yhtenä miehistä”. Sekä FMLN että FSLN korostivat retoriikassaan tasa-arvoa, mutta tasa-arvoisuus ilmeisesti koettiin samanlaisuutena eikä niinkään erojen hyväksymisenä. Sukupuolten erilaisuudesta puhuminen koettiin jopa uhkana, joka olisi rikkonut yhteisen rintaman. Kaikkien tuli taistella samanlaisina, samassa rintamassa yhteistä vihollista vastaan. Zapatisteille tasa-arvoisuus ei kuitenkaan ole erilaisuuden poistamista ja kieltämistä, vaan sen hyväksymistä.

Parantaakseen naisten asemaa pysyvällä tasolla, ei ainoastaan osana aseellista taistelua, zapatistit laativat vuonna 1993 Naisten vallankumouslain (1). Kaikesta edellä mainitusta huolimatta myös zapatistiliikkeessä on edelleen ero retoriikan ja todellisuuden välillä. Naiset ovat alisteisessa asemassa yhteisöjen sisällä. Poliittista aktiivisuutta ja yhteiseen päätöksentekoon osallistumista ei aina katsota hyvällä. Etenkin naimisissa olevien naisten oletetaan pysyvän kotona. Liityttyään zapatistiarmeijan riveihin ovat useat naiset joutuneet perheensä ja sukunsa tuomitsemiksi. Toisaalta zapatisteihin liittyminen on ollut usealle naiselle keino paeta sekä läheistensä että paramilitaarijoukkojen väkivaltaa.

Naisten asema yhteisöjen sisällä on monella tapaa samanlainen kuin alkuperäiskansaan kuuluvan miehen asema valtaväestön rinnalla. Naisia syrjitään ja alistetaan eikä heihin kohdistuvia rikoksia tutkita kunnolla. Aivan kuten zapatistit ovat nousseet epäoikeudenmukaista ja alistavaa hallitusta vastaan, ovat zapatistinaiset nousseet omia epäoikeudenmukaisia ja alistavia yhteisöjänsä vastaan. Taistelusta ja puheista huolimatta on todellisen tasa-arvon saavuttamiseksi vielä matkaa. Myös Subcommandante Marcos on myöntänyt, että huolimatta naisten perustavanlaatuisesta roolista vastarinnassa, ovat naisten oikeudet edelleen jossain määrin vain sanoja paperilla. (2)


Joulukuussa 2007 järjestettiin Tercer Encuentro de los Pueblos Zapatistas con los Pueblos del Mundo – Kolmas kokoontuminen zapatistikansojen ja maailman kansojen välillä. Zapatistit ovat järjestäneet useita tällaisia kokoontumisia, joissa he tapaavat ja keskustelevat kansalaisyhteiskunnan toimijoiden ja kaikkien muidenkin halukkaiden kanssa. Vuoden 2007 kokoontuminen oli kuitenkin ensimmäinen, jossa oli järjestetty erillinen foorumi naisille. Paikalla oli noin 3000 naista ympäri maailmaa kuuntelemassa ja jakamassa omia kokemuksiaan zapatistinaisten kanssa. Zapatistinaiset puhuivat sorrosta ja vääryyksistä, joita heidän äitinsä ja isoäitinsä olivat kohdanneet sekä työskennellessään maanomistajien plantaaseilla että omien yhteisöjensä sisällä. Todellisuus ei vieläkään zapatistiyhteisöjen sisällä täysin vastaa julkilausuttuja periaatteita ja vanhat toimintamallit vaikuttavat helposti sekä miesten että naisten ajatteluun, mutta askelia oikeaan suuntaan on äitien ja isoäitien ajoista otettu. Zapatistit ovat perustaneet kouluja ja klinikoita, perheväkivalta on vähentynyt (osin alkoholirajoitusten takia), naiset saavat itse valita kumppaninsa, päättää montako lasta haluavat ja olla mukana tekemässä päätöksiä yhteisistä asioista. ”Ennen zapatisteja alueellamme oli erilaista. Meillä ei ollut oikeutta päättä kenen kanssa menemme naimisiin. Ja kun menimme naimisiin meitä kohdeltiin kaltoin, miehemme hakkasivat ja nöyryyttivät meitä, etenkin humalassa. Mutta emme voi syyttä isovanhempiamme, tämä on 500 vuoden valloituksen perintöä.” Sanoivat naiset Oventikin Caracolista. (3)


Matalan intensiteetin sotaa naisia vastaan

Viime vuosien aikana median kiinnostus zapatisteihin ja Chiapasin tilanteeseen on hiipunut. Zapatistien toteuttama aseiden vaihto sanoihin ei ilmeisesti ollut kyllin mediaseksikästä. Solidaarisuus ja kiinnostus Chiapasin tilannetta kohtaan ovat kuitenkin ainoat asiat, jotka takaavat zapatistisiviilien turvallisuuden. Kansainvälisen yhteisön ummistaessa silmiään Meksikon hallitus on ryhtynyt käymään matalan intensiteetin sotaa (low-intensity warfare) zapatisteja ja heidän kannattajiaan vastaan. Matalan intensiteetin sota on erityisen kavalaa naisia kohtaan. Naiset, vanhukset ja lapset joutuvat usein jäämään yhteisöihin miesten paetessa metsiin ja vuorille. Naisiin kohdistuvalla väkivallalla pyritään myös häpäisemään ja pelottelemaan koko yhteisöä.

Onkin ensiarvoisen tärkeää, että solidaarisuus ja tuki zapatisteja kohtaan ei pääse laskemaan. Ensinnäkin tämä on tärkeää siviilien turvallisuuden kannalta ja toisekseen on vaikea nähdä, miksi zapatisteja ei tulisi kannustaa etsimään uusia rauhanomaisia ratkaisuja koko maailmaa koskeviin ongelmiin. Toivottavasti zapatistien aseista luopuminen ei tule ainoastaan todistamaan, että rauhanomainen toiminta on liian tylsää nykyihmisille.

 

Milka Suuniittu

Toimitettu laajemmasta zapatistiliikettä ja naisten asemaa käsittelevästä artikkelista. Toinen osa artikkelista on ilmestynyt nimellä Chiapasin zapatistikapinalliset ja Toinen kampanja.

 

(1) The Revolutionary Women´s Law: http://www.eco.utexas.edu/Homepages/Faculty/Cleaver/booklaw.html. Naisten vallankumouslaki suomeksi: http://toinenmeksiko.org/node/81 (toim. huom.)

(2) http://flag.blackened.net/revolt/mexico/ezln/2004/marcos/flawsAUG.html

(3) http://www.narconews.com/Issue44/article2516.html

Kuvat: http://chiapas.indymedia.org

Bookmark and Share